Tohinaa
Nilkkapaperi
Jokaisen leikkijän nilkkaan kiinnitetään narulla paperiliuska. Leikinohjaajan annettua merkin koettavat leikkijät astua rikki toisen paperin. Kun oma paperi on rikki, joutuu pois pelistä. Voittaja on se, jolla säilyy paperi ehjänä.
Kommentoi (0 kommenttia)
Kukkotappelu
Kaksi "kukkotappelijaa" asettuu vastakkain, panee käsivarret ristiin rinnalleen ja seisoo yhdellä jalalla. Merkin saatuaan he alkavat yhdellä jalalla hyppien tuuppia toisiaan. Se häviää, jonka täytyy laskea toinenkin jalka maahan.
Herra Haaraparta
Leikkijät istuvat piirissä olevilla tuoleilla. Piirin keskellä on yösijan hakija. Hän kyselee muilta vuoron perään "Olen herra Haaraparta, saisinko yösijan?" Jos vastaus on kielteinen, hänelle on kerrottava syy ja hakija jatkaa kyselyä muilta. Jos vastaus on myönteinen, kaikki vaihtavat paikkoja keskenään. Tällöin herra Haaraparta yrittää saada itselleen yösijan eli päästä tuolille. Paikatta jääneestä tulee uusi hakija. Jos leikkijät eivät anna yösijaa, voi herra Haaraparta huutaa "Muuttakaa majanne ja siirtäkää sijanne!", jolloin kaikkien on vaihdettava paikkoja.
Pehvansiirto
Leikkijät istuvat piirissä omilla tuoleillaan, yksi tuoli on tyhjä. Keskelläolija koettaa saada itselleen vapaan tuolin. Tuolit ovat kiinni toisissaan ja leikkijät siirtyvät tuolilta toiselle, suuntaa vaihdellen ja estävät paikkaa hakevan saamasta istuinpaikkaa. Se leikkijä, joka joutuu antamaan paikkansa, joutuu uudeksi paikanhakijaksi.
Pyykkipoikaleikki
Leikkijät valitsevat itselleen parin. Toinen parista on pyykkinaru ja toinen pyykkäri. Pyykkärin tarkoitus on ripustaa pyykkinaruun mahdollisimman monta pyykkipoikaa minuutin aikana. Kilpailun päätyttyä lasketaan, kenen vaatteissa on eniten pyykkipoikia eli mikä pari voittaa







