Käyttäjän arvio: 5 / 5

HyväHyväHyväHyväHyvä
 

Vietän kesälomaani lammaspaimenena Suomen itärajan tuntumassa Tohmajärvellä Jouhkolan Hovissa. Perheemme vuokrasi paikkakunnalta mökin ja sen vuokraan kuului lammaskatras.

lampaiden paimennus 1

Paimentamaani laumaan kuuluu kahdeksan lammasta: kolme uuhta ja viisi karitsaa.

 

Kello on jo kahdeksan aamulla, kun kävelen aitausta kohti. Missään ei näy ristin sielua. Vain käen kukkuminen kuuluu. Herkkupurkin rapina saa kuitenkin aikaan liikettä pihlajapuskassa.

Lehtien takaa kurkistaa nenä. Pian esiin kömpii lammas. Kohta puskasta ilmestyy toinenkin pää ja kohta päitä on kaikkiaan kahdeksan kappaletta.

Kolme uuhea lähtee uteliaina katsomaan, mistä herkkupurkin kolina kuului. Perässä viipottaa viisi karitsaa. Karitsat ovat syntyneet viime keväänä tai kevättalvella, mutta ovat ehtineet jo reiluun parinkymmenen kilon painoon.

 

lampaiden paimennus 2

Karitsat hurmaavat ulkonäöllään kaupunkilaisen. Lampaat ovat kuitenkin pohjimmiltaan tuotantoeläimiä ja siitä kielivät korvalaput.

 

Lampaiden keskellä mieli lepää. Maalaisesta loman vietto lampaita hoitaen voi kuulostaa kummalliselta. Kuka haluaisi viettää viikon kesälomastaan lampaita rapsutellen? Kaupunkilaiselle lampaiden hoito on kuitenkin arjesta poikkeavaa rentoutumista.

Lammasaitaukseen ei kuulu liikenteen melu, ei toisten ihmisten äänet tai musiikin jytke. Ainoat äänet kuuluvat luonnosta. Hiljaisuus on sitä, mitä kaupunkilainen kaipaa arjen vastapainoksi.

 

lampaiden paimennus 3

Lampaiden hoitoon kuului esimerkiksi vedenkanto läheisestä järvestä ämpäreillä.

 

On lampaiden ruokinnan aika. Niityllä riittää lampaille syötävää varmasti kuukausiksi, mutta lisäksi tarjoillaan rehua. Karitsat saavat rehua aamuin illoin ja aikuiset lampaat kerran viikossa.

Lisäksi vesikupin vesi on vaihdettava kerran päivässä järvivedellä. Työhön menee puolisen tuntia päivässä. Lampaiden hoidon ohella ehtii siis myös hyvin lomailemaan.

Lammas hamuaa kädestäni jyviä. Karheat huulet koskettavat kättäni. Säpsähdän tahtomattani. Lammaskin pelästyy ja perääntyy pari askelta. Saan kuitenkin houkuteltua sen takaisin luokseni.

 

lampaiden paimennus 4

Karitsa nuolee suolakiveä. Kivestä lampaat saavat tarvitsemaansa natriumia.

 

Jouhkolan Hovin lampaat eivät ole useimmille tuttuja suomenlampaita, vaan Oxford Down -rotuisia lampaita. Hellyttävännäköiset lampaat ovat kuin vessapaperipaketin kyljessä olevia mainoslampaita. Lampailla kasvaa suomenlampaista eroten karvaa jopa naamassa pulisonkeina.

Jouhkolassa lampaat ovat tänä kesänä ensimmäistä kertaa lomalaisten hoidettavina. Lampaat ovat tulleet Jouhkolaan Sirolan tilalta, järven toiselta puolelta. Siellä lammaskatras on jopa kolmesataapäinen. Jouhkolan niityillä pomppiminen on siis lomailijoiden lisäksi lomaa myös lampaille.

Jouhkolan lampaat eivät ole tottuneet rapsutteluun. Aikuiset uuhet tulevat kyllä luokse, mutta ne eivät anna rapsuttaa kuin pään alueelta. Karitsat sen sijaan pitävät puolen metrin turvaraon ihmisiin. Ne ovat uteliaita, mutta pelko pitää ne kaukana ihmisistä.

 

lampaiden paimennus 5

Lampaita sai houkuteltua luokse viljaherkuilla. Karitsat pitivät ihmiseen kuitenkin puolen metrin turvavälin.

 

Suurissa laumoissa eläessään ne eivät välttämättä ole juuri saaneet rapsutuksia ihmisiltä. Toki poikkeuksiakin löytyy lampaiden kotitilalta. Siellä pässinpoikanen tuppaantuu kiinni aitaan ja suorastaan vaatii rapsutuksia. Se ei tunnu saavan rapsutuksista tarpeekseen.

Ajatus lampaiden hoidon ja lomanvieton yhdistämisestä ei ole mitenkään ainutlaatuinen. Metsähallitus rekrytoi moneen luontokohteeseen vuosittain paimenia. Metsähallituksen paimeneksi pääsemiseksi on pitkä jono. Paimenten paikat on viime vuosina jouduttu arpomaan, sillä paikkoja on huomattavasti vähemmän kuin hakijoita.

Metsähallituksen ja Jouhkolan lampaat tekevät kuitenkin pohjimmiltaan samaa työtä, eli hoitavat maisemaa. Lampaat harventavat niittyjen kasvustoa siten, että harvinaisemmat kukatkin pääsevät alueella kukoistukseen.

 

Kuvat: Tarmo Ylhävuori


askartelu

pelitjaleikit

pyhatjuhlat

moniakulttuureja