Etsijät ja muita kertomuksia
Etsijät on novellikokoelma nuorille. Tarinoiden päähenkilöistä suurin osa noin 12-vuotiaita, joten suosittelen kirjaa 10–13-vuotiaille. Kokoelman kirjoittajat ovat kotimaisia nuorten kirjailijoita, muun muassa Eppu Nuotio ja Tomi Kontio.
Novellit olivat ihan mukavaa luettavaa, vaikkeivät tehneetkään minuun suurta vaikutusta. Osassa huumori oli melko laimeata, mutta hyviäkin löytyi joukosta. Itse pidin enemmän tarinoista, jotka eivät olleet kirjoitettu kolmannessa persoonassa. Mielestäni minä-muodossa kirjoitetut ovat vähemmän jäykkiä.
Suosikkini oli Tapani Baggen Aavejuna. Se oli hyvin kirjoitettu ja paljon mielenkiintoisempi kuin mitä tarinan nimi antoi odottaa.
Kaikki novellit olivat helppolukuisia eikä teksti ollut turhan raskasta, joten niitä oli kiva lukea. Kirja ansaitsee ainakin kolme tähteä.
Tapani Bagge (toim.)
Tammi 2011
168 sivua







