Pieni pyhä hetki

Joskus yritän olla ihan hiljaa. Laitan puhelimeni äänettömälle. Suljen television, poistun netistä, hiljennän musiikin ja laitan oven kiinni.

Niin, ettei kukaan pidä ääntä vierelläni. Ja mietin, mitä kuulen hiljaisuudessa. Tai ehkä paremminkin: miltä hiljaisuus kuulostaa.

Vähitellen kuulen ehkä vain oman hengitykseni, hiljaisen ilmavirran henkäyksen. Kuinka henki tulee sisälle, kuinka henki käy ulos ja jälleen sisälle. Pitäen minut hengissä.

Joskus ulkona ollessani hiljennyn kuuntelemaan, kuinka luonto hengittää.

Tunnen, kuinka tuuli koskettaa vaatteitani ja pörröttää tukkaani. En näe tuota tuulta, se on kuin näkymätön henkäys - mutta tunnen sen ihollani ja näen, kuinka suuretkin puut saattavat taittua tuulenpuuskassa.

Hiljaisuudessa ja tuulen kosketuksessa ajattelen, että Jumala on minua lähellä aivan niin kuin hengitykseni ruumiissani tai tuuli ihollani.

Uskollisesti aina minua lähellä - ajattelin sitä tai en. Aina minussa hengittäen, silti aivan näkymätön.

Hiljaisuus on hyvä opettaja.

 

Julkaistu JiiPee-lehden numerossa 10/2008.

Lisää artikkeleita...

askartelu

pelitjaleikit

pyhatjuhlat

moniakulttuureja