Kädet ristissä

Kristuksen ja Pyhän Menaksen ikoni, joka Taizén ekumeenisen yhteisön kautta on tullut tunnetuksi ystävyyden ikonina.

Koptilainen ikoni 500-luvulta esittää Pyhää Menasta ja Kristusta. Menas oli Bawitin luostarin johtaja. Ikonin vasemmassa yläkulmassa sädekehän vieressä on koptinkielellä teksti: Isä Menas Vartija. Kristuksen sädekehän vieressä on teksti: Vapahtaja.

Koptilaiselle ikoniperinteelle on ominaista kuvattavien pyhien isokokoiset päät ja silmät. Maalauksissa on naivismia muistuttava kuvaamistapa. Egyptissä pyhäinkuvaperinne kehittyi luostareissa. Se oli eristyneempää kuin Bysantissa, jossa maalauksia tehtiin varhain myös kirkkoihin. Ominaispiirteet säilyivät eristyneissä oloissa. Alkuperäinen ikoni on Pariisissa Louvren taidemuseossa Egyptiläisen taiteen osastolla.

Ikoni on monille tuttu Taizén ekumeenisesta yhteisöstä Ranskasta. Siellä se on Sovituksen kirkossa. Ikonissa Menas ja Kristus kulkevat rinnakkain ja Kristuksen käsi on Menaksen olkapäällä.

Sommittelu on tavallisuudesta poikkeava, sillä Kristusta ei ikoneissa yleensä kuvata koskettamassa muita kuin Jumalanäitiä.

Me ihmiset tarvitsemme rinnalla kulkijaa, lempeää tukea ja läsnäoloa. Elämän matkalla ystävät voivat olla Kristuksen sijaisia, hengellisiä ohjaajia. Ikonissa näemme Kristuksen käsivarren ystävän olkapäällä. Tällä eleellä hän ottaa kantaakseen taakat, jotka painavat ystävää.

Ikoni kutsuu meitä ystävyyteen Jumalan ja toinen toistemme kanssa.

(ekumenia.fi)

Sanotaan, että alussa ei ollut mitään.

Ei yhtään mitään. Ei edes pimeyttä.

Ja sitten oli yhtäkkiä paljon. Kaikkea mahdollista.

Oli taivas ja maa. Pimeys ja valo. Ilma ja vesi.

Kasvit ja eläimet. Talvi ja kesä.

Ja kun meni vähän aikaa, yhtäkkiä oli myös koululaisten kesäloma.

Minusta kesä on ihana asia. Ja loma on ihana asia.

Ne saavat minut hymyilemään.

Siksi ajattelen, että alussa - ennen kuin mitään varsinaisesti oli - oli jo jotain. Ajattelen, ettei kaikki tullutkaan tyhjästä. Uskon, että aivan alussa - ennen kuin edes aikaa oli olemassa - oli jotain. Sitä kutsun Jumalan hymyksi. Näin uskon. Ennen kuin mitään oli, oli Jumala ja hänen hymynsä. Ja hän halusi jakaa tämän ilonsa ihmisten kanssa.

Niin Jumala ilossaan loi tämän elämän, kesän ja kesän ilot. Jotta Jumalan hymy ja ilo olisivat myös meidän hymymme ja ilomme.

Jaettu ilo kun on moninkertainen ilo.

Julkaistu JiiPee-lehden numerossa 4/2009.