Luojan lähellä
Taivaan Isän lähellä on hyvä ja turvallista olla. Täältä löydät aamu- ja iltarukouksia sekä kertomuksia Raamatusta.
Kuka voittaa?
Kuka voittaa?
Erässä kertomuksessa kaksi oppilasta yritti pyytämällä saada opettajalta itselleen parempia paikkoja kuin muut. Onko teidän luokassa ollut tapana toimia näin? Mitä tapahtuu, jos joku yrittää saada itselleen etuja ja muut saavat sen selville? Kertomuksessa muut oppilaat suuttuivat, kun kuulivat asiasta. Nykyään kuulee usein sanottavan: ”Epäreilua! Miks noi saa?”
Jos opettaja olisi suostunut pyyntöön, olisi siitä seurannut paha mieli ja riita. Kertomuksen viisas opettaja sanoi kuitenkin oppilaille näin: ”Joka tahtoo teidän joukossanne tulla suureksi, se olkoon toisten palvelija.” Siinä neuvossa olikin oppilailla miettimistä.
Tuo opettaja oli Jeesus ja oppilaat hänen opetuslapsensa Johannes ja Jaakob. Millaista olisi, jos teidän luokassa kilpailtaisiin toisten auttamisesta? Miten sinä pärjäisit siinä kisassa?
|
Liturginen väri: Vihreä Alttarikynttilät: Kaksi alttarikynttilää Evankeliumi Mark. 10: 32–45 Kun he sitten nousivat Jerusalemiin vievää tietä, Jeesus kulki muiden edellä. Opetuslapset olivat ymmällä, ja heidän perässään kulkevat ihmiset alkoivat pelätä. Silloin Jeesus kutsui taas luokseen kaksitoista opetuslastaan ja alkoi puhua heille siitä, mitä hänelle oli tapahtuva: "Me menemme nyt Jerusalemiin, ja Ihmisen Poika annetaan ylipappien ja lainopettajien käsiin. He tuomitsevat hänet kuolemaan ja luovuttavat hänet pakanoille, ja nämä pilkkaavat ja sylkevät ja ruoskivat häntä ja tappavat hänet. Mutta kolmen päivän kuluttua hän nousee kuolleista." Jaakob ja Johannes, Sebedeuksen pojat, tulivat Jeesuksen luo ja sanoivat: "Opettaja, meillä olisi sinulle pyyntö. Suostuthan siihen." "Mitä te haluatte minun tekevän?" kysyi Jeesus. He vastasivat: "Kun kirkkautesi tulee, anna meidän istua vierelläsi, toisen oikealla ja toisen vasemmalla puolella." Jeesus sanoi heille: "Te ette tiedä mitä pyydätte. Onko teistä juomaan sitä maljaa, jonka minä juon? Voitteko te ottaa sen kasteen, jolla minut kastetaan?" "Voimme", he vastasivat. Silloin Jeesus sanoi heille: "Sen maljan, jonka minä juon, te vielä juottekin, ja sillä kasteella, jolla minut kastetaan, kastetaan myös teidät. Mutta minä en määrää siitä, kuka istuu oikealla ja kuka vasemmalla puolellani. Ne paikat ovat niiden, joille ne on tarkoitettu." Kun muut kymmenen kuulivat tästä, he suuttuivat Jaakobille ja Johannekselle. Mutta Jeesus kutsui heidät luokseen ja sanoi: "Te tiedätte, että ne, jotka ovat hallitsijan asemassa, ovat kansojen herroja ja maan mahtavat pitävät kansoja valtansa alla. Niin ei saa olla teidän keskuudessanne. Joka tahtoo teidän joukossanne tulla suureksi, se olkoon toisten palvelija, ja joka tahtoo tulla teidän joukossanne ensimmäiseksi, se olkoon kaikkien orja. Ei Ihmisen Poikakaan tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan ja antamaan henkensä lunnaiksi kaikkien puolesta." |
Se leviää
Reppuni jäi metroon. Hätäännyin. Siellä oli myös puhelin ja lompakko. "Mitä nyt teen?" Sitten suutuin itselleni: "Miten saatoin olla noin huolimaton ja tyhmä!"
Kymmenen minuutin päästä mieli oli huojentunut. Olin keksinyt soittaa puhelimeeni. Siihen vastasi minulle tuntematon nuori nainen, joka oli ottanut reppuni talteen. Antaessaan reppuani minulle hän kertoi, että oli edellisellä viikolla itse pudottanut lompakkonsa –ja saanut sen takaisin ystävällisen tuntemattoman ihmisen ansioista. "Antaa hyvän kiertää", hän sanoi minulle jatkaessaan matkaa.
Annetaan hyvän kiertää. Pidetään huolta toisista, vaikkei edes tunnettaisi heitä. Niin leviää taivasten valtakunta ihmisten keskuuteen.
|
Liturginen väri: Vihreä Alttarikynttilät: Kaksi alttarikynttilää Evankeliumi Matt. 13: 31–33 Jeesus esitti opetuslapsilleen tällaisen vertauksen: "Taivasten valtakunta on kuin sinapinsiemen, jonka mies kylvi maahansa. Se on pienin kaikista siemenistä, mutta kun sen taimi kasvaa täyteen mittaansa, se on puutarhan kasveista suurin. Lopulta se on kuin puu, niin että taivaan linnut tulevat ja pesivät sen oksille." Vielä hän esitti heille vertauksen: "Taivasten valtakunta on kuin hapate. Kun nainen sekoitti sen kolmeen vakalliseen jauhoja, koko taikina happani." |
Hyvää lampunpäivää!
Jos kynttilänpäivä keksittäisiin nyt, siitä tulisi varmaan lampunpäivä. Nimitys kynttilänpäivä tulee nimittäin siitä vanhasta tavasta, että sinä sunnuntaina vihittiin vuoden aikana kirkossa käytettävät kynttilät. Nykyään valo saadaan lampuista.
Päivän varsinainen ajatus liittyy valoon ja pimeään. Olet varmaan joskus yrittänyt etsiä pimeästä huoneesta jotain tavaraa tai kulkea ihan pimeässä. Tiedät, miten vaikeaa se on. Jeesus neuvoo kulkemaan valossa. Aika itsestään selvä neuvo! Kyseessä onkin vertauskuva.
Valo näyttää asiat sellaisina kuin ne ovat. Se viittaa hyvään ja oikeaan. Pimeä viittaa salailuun, siihen, että asiat ovat sellaisia, joita ei oikeastaan voi näyttää. Pimeä on pahan ja väärän vertauskuva. Raamatun neuvo "uskokaa valoon" tarkoittaa sitä, että ihmisten tulisi uskoa Jumalaan ja Jeesukseen.
Ihmiset tietävät, että pimeään kannattaa sytyttää valo, mutta elämän suhteen he eivät aina tiedä, miten pitäisi elää. Jeesuksen mukaan asia on jotakin yhtä yksinkertaista kuin valon sytyttäminen pimeään huoneeseen. Itsestään selvää, jos sitä vain mietimme.
|
Liturginen väri: Valkoinen, maanantaista lauantaihin vihreä. Alttarikynttilät: Kuusi alttarikynttilää Vaihtoehtoinen saarnateksti: Joh. 12: 35-36 Jeesus sanoi: "Vielä hetken aikaa valo on teidän keskellänne. Kulkekaa niin kauan kuin teillä on valo, ettei pimeys saisi teitä valtaansa. Joka kulkee pimeässä, ei tiedä, minne on menossa. Niin kauan kuin teillä on valo, uskokaa valoon, jotta teistä tulisi valon lapsia." Tämän sanottuaan Jeesus lähti ja poistui heidän näkyvistään. |
Ei tarvitse pelätä
Aina ystävää ei tunnista. Joskus se johtuu uusista vaatteista tai muuttuneesta ulkonäöstä. Joskus ystävä, tai esimerkiksi äiti, isä tai opettaja, käyttäytyy niin eri lailla kuin yleensä, että häntä ei meinaa tunnistaa. Se voi pelottaa.
Myrskyn keskellä soutavat Jeesuksen oppilaatkin pelästyivät Jeesusta, kun hän ilmestyi yllättäen kävelemään järven aalloille. Jeesus rauhoitti heitä sanoen: "Minä tässä olen, älkää pelätkö."
Mitenhän sitä osaisi ja muistaisi kertoa tuon saman rauhoittavan viestin ystävälle, silloin kun näkee, että oma käyttäytyminen pelottaa häntä. "Minä tässä olen. Älä pelkää. Olen se sinun tuttu ihminen."
Joskus on niin, että Jumalaakin on vaikea tunnistaa. Silloinkin voimme luottaa siihen, että Hän on se turvallinen taivaan isä, jollaisena olemme Hänet oppineet tuntemaan.
4. sunnuntai loppiaisesta: Jeesus auttaa hädästä
Liturginen väri: vihreä Evankeliumi: Joh. 6: 16–21 Kun tuli ilta, opetuslapset menivät alas rantaan, nousivat veneeseen ja lähtivät kohti Kapernaumia, toiselle puolen järveä. Oli jo pimeä, eikä Jeesus vielä ollut palannut heidän luokseen. Tuuli puhalsi ankarasti, ja järvellä kävivät vaahtopäiset aallot. Kun he olivat soutaneet kahdenkymmenenviiden tai kolmenkymmenen stadionmitan verran, he näkivät Jeesuksen kävelevän järven aalloilla ja lähestyvän venettä. He pelästyivät. Mutta Jeesus sanoi: »Minä tässä olen, älkää pelätkö.» He aikoivat ottaa hänet veneeseen, mutta samassa vene jo tuli siihen rantaan, jonne he olivat menossa. |
Hengähdystauko
Vilkas päivä: paljon tekemistä, ihmisten kohtaamista, erilaista auttamista. Päivän jälkeen on ihan väsynyt. Onko tilanne sinulle tuttu? Mitä teet kiireisten hetkien jälkeen?
Raamattu kertoo, että Jeesus meni paikkaan, jossa sai olla ihan yksin. Hän rukoili siellä.
Missä sinulla on paikka, jossa voit halutessasi olla yksin? Voisikohan rukoilu olla nykyäänkin ihmisten tapa hengähtää kiireen keskellä?
3. sunnuntai loppiaisesta: Jeesus herättää uskon
Liturginen väri: vihreä Evankeliumi: Mark. 1: 29–39 Synagogasta he menivät suoraan Simonin ja Andreaksen kotiin. Jaakob ja Johannes olivat mukana. Simonin anoppi makasi kuumeessa, ja hänestä kerrottiin heti Jeesukselle. Jeesus meni hänen luokseen, otti häntä kädestä ja auttoi hänet jalkeille. Kuume lähti naisesta, ja hän alkoi palvella vieraitaan. Illalla, auringonlaskun jälkeen Jeesuksen luo tuotiin kaikki sairaat ja pahojen henkien vaivaamat. Koko kaupunki oli kerääntynyt oven edustalle. Hän paransi useita erilaisten tautien vaivaamia ja ajoi ulos monia pahoja henkiä. Hän ei antanut henkien puhua, koska ne tunsivat hänet. Varhain aamulla, kun vielä oli pimeä, Jeesus nousi ja lähti ulos. Hän meni paikkaan, jossa hän sai olla yksin, ja rukoili siellä. Simon ja hänen toverinsa riensivät etsimään Jeesusta ja löysivät hänet. He sanoivat hänelle: "Kaikki etsivät sinua." Mutta Jeesus sanoi: "Me lähdemme nyt täältä ja menemme naapurikyliin. Minun on saarnattava sielläkin, sitä vartenhan minä täällä olen." Niin hän lähti ja kiersi kaikkialla Galileassa, saarnasi synagogissa ja karkotti pahoja henkiä. |
Lisää artikkeleita...
- Tiukka käännös
- Koulu on taas alkanut...
- Hyviä lupauksia
- Omatekemä lahja lämmittää
- Helluntaina tapahtuu: Pyhä Henki
- Opetuslasten hämmästys: Kielet
- Pääsiäisen riemua hiljaisen viikon keskellä
- Palmusunnuntai: Mitä opetuslapset hakivat Jeesukselle?
- Palmusunnuntai: Jeesus ratsastaa Jerusalemiin
- Pitkäperjantai








Laskiaissunnuntai: Jumalan rakkauden uhritie