Designmuseon Galleria esittelee näyttelyssään lasten suunnittelemia taideteoksia sekä muita lasten ja käsityöläisten yhteistyön tuloksia.

designmuseo

 

Nuutajärvellä järjestettiin 29.6.2014 Lasten päivä Lasikylässä -tapahtuma, jossa suunnitellut teokset tuodaan nyt esille. Yli 170 lasta kävi piirtämässä, maalaamassa ja muovailemassa savesta mielikuvitusolentoja malleiksi lasinpuhaltajille. Opastamassa oli joukko keraamikkoja, lasinpuhaltajia ja kuvataiteilijoita.

 

Lasten lasipäivä Designmuseossa 12.10.2014 klo 11-18

Tapahtumapäivänä suunnitellaan olentoja näyttelyssä esiteltyjen otusten kavereiksi piirtämällä ja muovaamalla. Näyttelyyn jätetyistä suunnitelmista valikoituu kaksi, jotka puhalletaan lasiksi. Lasiotukset muuttavat asumaan museoon ja niistä tulee osa näyttelyä.

Lisätietoja osoitteessa www.designmuseum.fi

 

Kuva: Jussi Tiainen

HIPPALOT LOGO1 varillinen netti RGBLasten ja nuorten kulttuurikeskus Arx järjestää Lasten taidefestivaali Hippalot Hämeenlinnassa Verkatehtaan alueella 31.7.-3.8.2014.

Lasten taidefestivaali Hippalot lyö leikiksi. Pelit ja leikit -teemaa juhlistetaan katusirkuksella ja iltakonsertilla. Lisäksi ohjelmassa on runsaasti erilaisia työpajoja, esityksiä ja konsertteja, sekä näyttelyitä, elokuvia ja klovneriaa.

Tämän vuoden Hippaloiden kummeina toimivat Maukka ja Väykkä - sekä Ella–sarjat luonut lastenkirjailija Timo Parvela, joka avaa taidefestivaalit torstaina 31.7.

Hippaloiden pääesiintyjänä nähdään brittiläinen katusirkusryhmä The Chipolatas ja heidän teatteria, sirkusta ja musiikkia yhdistelevä sirkusshow'nsa Gentlemen of the Road sunnuntaina.

Ensimmäistä kertaa Hippaloilla on tarjolla torstaina iltakonsertti lapsille, jossa esiintyy lauluyhtye Rajaton. Yhtye ihastuttaa kuulijoitaan mm. uudelleensovitetuilla Päivänsäde ja Menninkäinen sekä Jänöjussin mäenlasku – lauluilla, ja omilla sävellyksillään.

Päivillä nähdään myös Lumikki–tanssisatu.

Hippaloilla järjestetään paljon sekä maksullisia että maksuttomia esityksiä ja työpajoja.

Hippalot on Suomen vanhin lasten taidefestivaali, joka järjestetään tänä vuonna 37. kerran.

Lisätietoja: www.hippalot.net​​​​​

 

Kaikki alaikäiset pääsevät kesäloman alun kunniaksi ilmaiseksi kalaan ensi lauantaina 7.6.

vapapaiva

 

Metsähallitus avaa nuorten kalastuspäivänä eli Vapapäivänä ensimmäistä kertaa lähes kaikki kalastuskohteensa lapsille ja nuorille.

Kohteita löytyy jokaisesta maakunnasta. Listaus kohteista on nähtävissä osoitteessa: www.eraluvat.fi/vapapaiva

Vapapäivänä kello 10 - 16 lapset ja nuoret voivat kalastaa ilmaiseksi 14 virkistyskalastuskohteella, joissa on oppaat paikalla. Lisäksi kalastaa voi omatoimisesti 23 muulla virkistyskalastuskohteella tai Metsähallituksen viehelupa-alueilla, joita on eri puolilla Suomea.

Omatoimikohteille pääsee kalaan, kunhan laittaa nimensä ja kohteen nimen sähköpostitse osoitteeseen Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. tai tekstiviestillä numeroon 040 362 1918.

Opastetuilla kohteilla oppaat antavat lapsille ja nuorille Vapapäivä-rintamerkin, joka toimii päivän kalastuslupana. Ainakin ensimmäisille opastetuille kohteille tuleville kalastajille riittää myös Kuusamon uistimen tekemiä Vapapäivä-vieheitä.

 

Tälläkin kertaa Hakunilan seurakunnan musiikkiviikolla on ohjelmaa myös lapsille. Musiikkiviikon konsertit pidetään Hakunilan ja Länsimäen kirkoissa sekä Pyhän Annan lastenkirkossa. Kaikkiin konsertteihin on vapaa pääsy.

niina raty

Kolme väriä, Bach ja tanssi -konsertissa esiintyvät Tikkurilan seurakunnan kanttori Iina Katila ja helsinkiläinen tanssija Niina Räty (kuvassa yllä). Konsertti on juuri tällaisena, tällä kokoonpanolla toteutettuna ainutkertainen esitys.

 

hakunilan seurakunnan musiikkiviikko 2014

Musiikkiviikon ohjelman voi ladata tästä.

askartelu

pelitjaleikit

pyhatjuhlat

moniakulttuureja