HuonoHuonoHuonoHuonoHuono
 

Päiväkummun kurssikeskuksen Kraalissa soittimet valmistuivat joutuisasti taitavien leiriläisten käsissä. Vasarat naputtivat, pullon korkit helisivät ja neuvot kaikuivat.

DSC 2102

Tsege Tsege -pajassa käy kilke ja kalke.

 

Leiriläisten mielestä Tsege Tsegen rakentaminen ei ollut kovin hankalaa, tosin pullonkorkin keskelle naulalla osuminen tuotti välillä hieman hankaluuksia. Mutta se ei haitannut, sillä ainahan pystyy yrittämään uudelleen. Tsege Tsege on afrikkalainen rytmisoitin. Soitin rakennetaan naulaamalla metallisia pullon korkkeja käteen sopivaan puupalikkaan.

 

DSC 2104

Josefiina (vas.) ja Petra tekevät keskittyneesti Tsege Tsegejä.

 

- Leirillä on paljon hauskoja asioita. Erityisesti kivat leiriläiset, hyvä sää ja yhdessä tekeminen on mukavaa. Leireillä olen ollut paljon ohjaajana, ensimmäinen leirini oli vuonna -72. Yhteensä leirejä on siis tullut monia kymmeniä, rippileireistä lastenleireihin. Isoilla leireillä olen ollut viisi kertaa, kertoo Tsege Tsege-pajan vetäjä ja leirinjohtaja Mikko-Matti Rinta-Harri.

- Toivon leiriltä turvallisuutta ja, että leiriltä voisi lähteä hyvillä mielin kotiin ja leiristä jäisi hyviä muistoja. Tietenkin myös toivon, että saamme kokea turvallista Taivaan Isän lapsina olemista, sanoo leirinjohtaja.

 

DSC 2113

Iloinen soittaja, leirinjohtaja ja pajan vetäjä Mikko-Matti Rinta-Harri oman Tsege Tsegensä kanssa.

 

Tietenkin Mikko-Matti osasi myös itse soittaa Tsege Tsegeä. Tsege Tsegeä soitetaan nimittäin heiluttamalla puupalikkaa, jolloin pullonkorkit osuvat yhteen ja kalisevat.

 

DSC2288

 

Kuvat: Ida Liimatainen ja Marja Puustinen


askartelu

pelitjaleikit

pyhatjuhlat

moniakulttuureja