HuonoHuonoHuonoHuonoHuono
 

metsan tarina 3

Metsän tarina on kaunis dokumenttielokuva isän ja pojan retkestä suomalaiseen metsään. Elokuvassa pääsee kurkistamaan lähietäisyydeltä monia metsän elämiä pöllöistä kuukkeleihin ja karhuista hirviin. Suomen luonnon hämmästyttävä monipuolisuus tulee hienosti elokuvassa esille. Elokuvan erityisenä teemana ovat vanhat mytologiat ja tarut. Tarinat metsän peitosta ja henkilinnuista tulevat tutuiksi isän ja pojan keskustelun myötä.

Metsän tarina -elokuvassa on paljon kasvi- ja eläinkohtauksia. Parhaimpia niistä ovat ehkä ilvespentujen leikkiminen ja erittäin harvinaisen liito-oravan liito. Luontokuvaajat Hannu Siitonen ja Mikko Pöllänen ovat päässeet huiman lähelle eläimiä. Hyönteis- ja käärmekohtaukset saavat ihokarvat pystyyn, sillä kaupunkilaisena olen tottunut näkemään eläimet vain oppikirjojen sivuilla.

Metsän tarinan musiikki on kaunista ja sopii kohtaukseen kuin kohtaukseen. Melodiapätkät jäävät mieleen soimaan vielä elokuvasalista ulos astuessa. Metsän tarinan -elokuvan säveltäjä Panu Aaltio on työskennellyt sekä Suomessa että Amerikassa ja säveltänyt useisiin elokuviin ja tv-sarjoihin musiikkia. Aaltio on osallistunut muun muassa Spiderman 3:n ja Lostin musiikkien tekoon.

Elokuvan huono puoli on se, että monista piirretyistä elokuvista tuttu vauhti puuttuu. Lisäksi juoni on hajanainen ja tasapaksu ilman suuria huippukohtia. Nykyihminen on niin tottunut elokuvien kohelluksiin, takaa-ajoihin ja vauhdikkaaseen juoneen. Metsän tarinasta nämä puuttuvat kokonaan. Tämä ei ole pelkästään huono puoli, vaan sitä voi pitää hyvänäkin asiana: elokuvassa ei ole väkivaltaa samalla tavalla kuin monissa muissa elokuvissa.

Suosittelen elokuvaa kaikille luonnon ystäville. Metsän tarina kertoo oman tarinansa suomalaisesta metsästä ja antaa syyn suojella katoavia metsiä. Metsän tarina -elokuvan ensi-ilta on perjantaina 28.12.fi-sallittu

4 starVille Suhonen ja Kim Saarniluoto
MRP Matila Röhr Productions 2012
Kesto 1 h 15 min

 

Lue myös:  Metsän tarina on valkokankaiden harvinaisuus

 

metsan tarina 5

metsan tarina 7

metsan tarina 2

Kuvat: Hannu Siitonen